Kumppaninasi kiinteistösijoituksessa ja kiinteistökehityksessä

Kiinteistösijoitukset

Oletko myymässä liike-, toimisto- tai teollisuustilaa?

Mikäli sinulla on liike-, toimisto- tai teollisuustila, jonka myyntiä harkitset, ota rohkeasti yhteyttä. Myös asunnot kuuluvat sijoitussalkkuumme. Tarjoa siis myös asuntoasi ostettavaksemme.

Kiinteistökehityksen ratkaisut meiltä

Olemme olleet mukana Jyvässeudulla useissa kaavahankkeissa, joissa on toteutettu mm. purkavaa uusrakentamista. Kysy lisätietoja.

Kari Mustonen

Kari Mustonen valmistui rakennusinsinööriksi vuonna 1987 ja suoritti LKV tutkinnon vuonna 1990. Hän on toiminut kiinteistöalalla yli kolmekymmentä vuotta. Hänellä on kokemusta niin toimitilojen kuin asuntojenkin välityksestä. Hän on erikoistunut erityisesti toimitilojen välitykseen ja arviointiin sekä erilaisiin kiinteistökehityksen hankkeisiin. Hän on suorittanut yleisauktorisoidun arviomiehen AKA (Y) kokeen hyväksytysti vuonna 2002. Lisäksi hän on Keskuskauppakamarin hyväksymä kiinteistönarvioitsija KHK.

Paikallinen asiantuntija palveluksessasi

Jätä toimitilojen kiinteistönvälitys, arviointi ja sijoitus- sekä kehitystehtävät huoletta meille. Palvelumme on aina asiantuntevaa ja asiakaslähtöistä. Teemme laajaa yhteistyötä Jyvässeudun ammattimaisten kiinteistönomistajien kanssa. Mikäli haluat verkostomme käyttöösi, ole yhteydessä. Yhdessä voimme etsiä ratkaisun toimitila-asioiden hoitamiseksi.

Tutustu palveluihimme!

Kiinteistönvälitys

Meillä on kokemusta sekä asuntovälityksestä että toimitilavälityksestä.

Kiinteistöarviointi

Auktorisoituna kiinteistöarvioijana (AKA) tarjoamme alan parasta osaamista.

Kiinteistösijoitus ja -kehitys

Jos harkitset liike-, toimisto- tai teollisuustilan myyntiä, autamme mielellämme.

Kotisivut yrityksille: Mainostoimisto Kompassi